Melkoinen viikko..

Tiistaiksi piti kiinantunnille kirjoittaa pieni kertomus kyläilystä naapurin (ja kiinanopiskelijaparini..) luokse kiinalaisilla merkeillä.. Ideana oli, että kun meillä kuitenkin on koneissa kiinalainen merkistö, niin voi harjoitella merkkien tunnistamista (kun samaa pinyin-sanaa saattaa vastata useampi merkki - varsinkin, kun toonit jätetään huomiotta..). Aikas kova urakka tuo pelkkä pinyinistä merkelle kirjoittaminen oli, ei ole merkit todellakaan ihan hallussa.. eli kun ekaks illalla meni tovi jos toinenkin tarinan sepustamiseen pinyiniksi, niin vähintään sama aika vierähti koneelle naputellessa. Ja vaikka kuinka tsekkasin merkkejä, niin yksi oli lipsahtanut vääräksi. Täydestä tuli kääriä. Mutta merkit on kyllä melkein samat, ihan pikkuriikkinen ero, jota tottumaton länkkäri ei huomaa kuin vähintään 100x suurennoksesta..

Muuten tiistai- ja keskiviikkoillat sujuivat sitten töissä, oli vähän ongelmia, joita piti yrittää selvitellä. Töistä nukkumaan, mitäpä sitä muutakaan tekisi.. Torstaina sitten totesin (kun yhden tärkeän jutun aikataulu hieman venähti niin että sitä pitäisi jatkaa vielä perjantaina..), että perjantaista tulee melkoisen kiireinen päivä, enkä pysty valmistautumaan ip:n palaveriin aamupäivällä, niinkuin olin kuvitellut.. Mennäkö sählyä pelaan vai pitäisikö lukea dokkari..? Molemmat tietty, ekaksi sähly ja sitten kotona dokkari unilukemiseksi..

Sählyssä meitä oli taas kolme joukkueellista. Töissä sählyturnaus lähestyy, ja se oli houkutellut paikalle muutamia uusiakin kiinalaisia. Muutenkin niitä käy ihan mukavasti, monet on jo aika hyviä pelaajiakin, ainakin mua parempia, vaikka sehän ei vielä paljoa vaadi.. Yritin jo lähes heti ensimmäisessä pelissä (väsymystä ei siis tässä voi syyttää..) kampata itseni omalla mailallani (se unohtui juostessa jalkojen väliin :) , mutta onnistuin pysymään pystyssä.. Mutta sitten ihan lopussa seikkailin itsekseni kulmassa pallon kanssa ja sain sen laitettua jonnekin pois ja ajattelin kääntyä ja lähteä juoksemaan perässä, mutta jotenkin jalkani eivät olleet samalla aaltopituudella, seurauksena että vasen nilkka meni ympäri. Eikä tuntunut kivalta. Ei kyllä sillain vakavaltakaan, koska kävellä pystyi eikä se vaikuttanut sattumiseen, mutta sattui kuitenkin aika reippaasti. Eikä mulla tietty ollut mitään kylmägeeliä yms. ensiaputarvikkeita (eikä kyllä kellään muullakaan), vaikka joskus kun nilkka (toinen) meni lentiksessä olin päättänyt, että ne on aina mukana.. Ja onhan mulla ne mukana ..Kiinassa.. Kyllähän ne kotona auttaa..

Kotiin päästyäni (meinasi matka käydä kävellen pitkäksi, mutta ei antanut luonto periksi ottaa taksia alle kilometrin matkalle..) sitten käärin jalan kylmään ja idealsiteen päälle ja aloin lukemaan dokkaria, kunnes nukahdin (ne on hyvää unilääkettä). Kolmelta sitten heräsin siihen, että jalkaa särki melkoisesti. Osasyy oli varmaan puristava side, joten otin sen pois ja aloin etsiä jotain särkylääkettä. Mitään tavallista särkylääkettä ei löytynyt, joten piti ottaa palanen hieman tujummasta lääkkeestä. Kyllä se onneksi sitten tehosikin. Ja sainpahan luettua dokkarinkin loppuun. Mutta aamulla kyllä väsytti. Ja en ehtinyt tehdä kiinantunnin eteen mitään (taas olisi pitänyt kirjoittaa pikku juttu..) ja samoin töihin oli luvassa minuuttiaikataulu, johon nyt piti yrittää mahduttaa vielä sairaalassa käynti, jotta varmistuisi, ettei siellä jalassa ole mitään rikki.

Kävin sitten iltapäivällä sihteerin kanssa sairaalassa (sihteeri tarvittiin tulkiksi), röntgen otettiin, mutta mitään ei onneksi löytynyt. Parissa viikossa pitäisi parantua, lääkäri käski välttämään pitkiä kävelyjä.. Lauantaille oli luvassa "nice-day" keilausta ja sunnuntaille ratsastusta, mutta eihän ne kumpikaan ole pitkää kävelyä.. Koko sairaalareissu kesti alle tunnin, harvinaista tässä maassa.

Kiinantunnilla opettaja totesi, että näytän väsyneeltä.. siltä kyllä tuntuikin.. Ja hädin tuskin tajusin missä mennään (no niin käy kyllä usein muulloinkin..), mutta täytyy myöntää, että olin aika tyytyväinen kun tunti ja työpäivä loppui ja pääsin kotiin.. Eikä illalla tarvinnut unta houkutella ja lauantaina nukuin peräti kymmeneen (todella harvinaista).

Lauantaina oli sitten "nice-day" eli nais-päivä.. Perheelliset jättivät jälkikasvunsa miesten hoitoon ja lähtivät porukalla ulos (ei tosin ihan kaikki).. Ja minä mukana. Tarkoitus oli käydä keilaamassa, kahvittelemassa, hoidoissa, syömässä ja baar(e)issa. Keilaaminen tosin jäi väliin (kunhan kaikki olivat löytäneet oikealle hallille), koska siellä oli ihan täyttä, eivätkä työntekijät osanneet yhtään sanoa, koska siellä olisi ratoja vapautumassa. Starbucksissa oli kuitenkin hyvää kahvia ja sitten mentiin (mulle uuteen) jalkahierontapaikkaan. Olin kyllä kuullut paikkaa kehuttavan, ja eikä ihan syyttä. "Mun" tyttö hieroi vielä lopuksi mun nilkkaan jotain linimenttiä, ja selitti, että sen pitäisi pitää kipu pois kolme tuntia.. tai ainakin olin niin ymmärtävinäni. Ja tulipahan tuolla jalkahoitolassa (taas kerran) todettua, ettei aina kannata päästellä suustaan mitä sattuu.. eräs porukasta laukoi parista sieltä meidän perässä poistuvasta länkkärimiehestä vähemmän imartelevia kommentteja ja sitten myöhemmin toinen niistä tuli selittämään suomeksi (tosin hieman ulkolaisittain korostaen..) jotain.. ei onneksi niistä kommenteista, mutta aika noloa kuitenkin..

Sitten kaupungin kalleimpaan (?) ravintolaan Peppinoon syömään. Pöytävaraus oli päätynyt hotellin toiseen ravintolaan, mutta lopulta meille järjestyi pöytä ja sitten olikin edessä ruuan valitsemisen vaikeus. Toisaalta olisi tehnyt mieli pizzaa, toisaalta siellä oli kaikenlaisia pihvejäkin ja toisaalta pastaa.. päädyin merenelävä-tomaatti-pastaan. Ihan hyvää, ja ehkä sellaista ruokaa, jota ei varmaa kovin monesta paikasta Hangzhoussa saa. Ja jälkiruuaksi creme bruleeta, siitä on tullut mun lempijälkiruokaa.. Tämä ei kyllä ollut ihan parasta, mutta ihan riittävän hyvää kuitenkin - sitten kun sen sai. Mulle tarkoitettu vanukas päätyi ekaksi toiselle syöjälle omenapiirakkana (siinä oli pari luumuviipaletta koristeena) ja koska tarjoilijakin sitä tuodessaan vielä selvästi sanoi "apple pie", niin pitihän sitä uskoa. Kun sitä omenapiirakkaa ei kuitenkaan sieltä kulhosta pinnan altakaan löytynyt, niin sitten sitten kysyttiin tarjoilijalta että mitäs tämä olikaan.. Ekaksi tarjoilija meinasi tuoda saman aloitetun kulhon sellaisenaan mulle, mutta tajusi sitten (pienellä avustuksella) ettei sellanen ehkä ole hienoissa ravintoloissa tapana... Ruuan jälkeen toiset suunnistivat vielä baarikadulle, minä suunnistin kotiin..

Sunnuntaina oli sitten kauan odotetun ratsastusretken vuoro. Mentiin bussilla Wulin-squarelta, paikka oli aika kaukana lännessä, paljon Rosea ja golf-kenttääkin kauempana. Sihteeri oli (omasta halustaan) mukana auttamassa, aika vaikeaa olisikin ollut ilman sitä. Saavuttin joskus 12 aikoihin perille, ja olisihan se pitänyt tajuta, ettei se ole hyvä aika. Silloin Kiinassa syödään. Hevosetkin. Istuskeltiin ja kierreltiin ja odoteltiin sitten pari tuntia (ruokatunnin päälle oli vielä lepotunti..). Hevoset eivät kyllä olleet mitenkään mieltäylentäviä.. Kaikki näyttivät melkoisen laihoilta, ilmeisesti niille ei rehuja uhrata, kaikki olivat kurassa (mutta se toisaalta suojaa kyllä ötököiltä, joita siellä oli) ja joillain oli aika pahoja haavoja ja naarmuja, ehkä ne oli tulleet neuvotteluista muiden hevosten kanssa, mutta aika ikävän näköisiä. Alueen ympäri (alueella oli lisäksi kalastusaltaita ja piknik-pöytiä..) kiersi ehkä puolisen kilometria pitkä laukkarata. Hinnoittelu oli tyyliin 12 remppaa/kierros. Porukan pikkutytöt pääsivät kiertämään rataa miehen edessä istuen ja ne pääsi ravia ja laukkaakin ihan kivasti, mutta mä menin yksistäni. Ekaksi yhden kierroksen yhdellä hevosella, joka ei kävelyä reippaampaa tahtia suostunut menemään riippumatta siitä, mitä mä siellä selässä yritin tehdä. Toisen kierroksen menin sitten toisella hevosella, joka oli, jos mahdollista, vieläkin laiskempi. Ja sitten multa loppui kokonaan kiinnostus edes yrittää mitään... Joku poika siellä kyllä meni melkoista kiitolaukkaa rataa ympäri (se oli kyllä ratsastanut ennenkin), joten kyllä siellä reippaampiakin hevosia oli.. Niitä ei vaan tumpelolänkkäreille annettu. Sitten oli vielä pitkä ja kuuma paluumatka bussissa (onneksi pääsi istumaan kun tuli niin aikaiselta pysäkiltä), käytiin vielä mäkkärissä ja mä kävin vielä kaupassakin, ennenkuin tulin kotiin. Ja olin taas aika puhki.. Ja olen vieläkin.. piti vaan saada tää juttu kirjoitettua, koska viikolla ei oikein koskaan tiedä, ehtiikö (ja viitsiikö). Nyt kello on jo melkein puoli kaksitoista, joten aika mennä nukkumaan..